[Taustaa]
[Suojelu retuperällä?]
[Kunnostukset ]
[Kalastuskulttuuri]
[Keskustelu]
[Kehitys]
Periaatteita
Mitään ei pidä ottaa liian itsestäänselvänä. Aina pitää saada kyseenalaistaa. Omat mielipiteet on
voitava tuoda esiin. Asioista voi aina oppia uutta. Jos ei muuta niin kantapään kautta.
On parempi oppia muiden virheistä. Tieto on oppia. Jaettu tieto on suurempi ilo.
Tämän takia TI:n onkin ollut varsin viestinnällisesti suuntautunut.
Vuorovaikutus on olennainen osa toimintaa.
Ettei asiat ja valta liiaksi keskity muutamille avainhenkilöille, on olennaista korostaa
voimuuden ja keskustelun merkitystä. Kalataloudessa esiintyy muutamia nimeltä
mainitsemattomia yksittäisi toimijoita, joilla on huomattavaa vaikutusvaltaa useisiin
eri järjestöihin tai medioihin. Tällainen henkilö pystyy suhteellisen helposti vaikuttamaan
myös kielteisellä tavalla asioiden kulkuun. Meissä ihmisissä on monia inhimillisiä ikäviäkin
ominaisuuksia. Asioiden kielteiset seuraukset voitaisiin monilta osin torjua avoimemmalla ja
aidosti vuorovaikutteisella päätöksenteolla.
Joku on sanonut, että Taimeninstituutti on kuin Suomen kalatalous pienoiskoossa.
Moniarvoisuus onkin ollut aina eräs tavoiteltava ominaisuus. Liika taimen- ja
suojelukeskeisyys on ollut yksi ongelma. Toisaalta järjestö on sitä minkälaiseksi
aktiiviset jäsenet toiminnan tekee. Jäsenet tekee helposti sitä mitä parhaiten osaa.
Emme toisaalta ole haluneet kilpailla muiden seurojen ja järjestöjen kanssa. Siksi toimintaa
ei ole kehitetty tavallisen kalajärjestö-seuratoiminnan suuntaan. Sellaisia löytynyt jo ennestään
ihan riittävästi. Taimeninstituutin on ajatus täydentää järjestökenttää.
Taimeninstituutti ei ole halunut jäädä paikoilleen junnaammaan. Asioissa ollaan alusta
lähtien oltu hyvin kehityssuuntautuneesti oppimistarkoituksessa ja aktiivisesti liikkeellä.
Omaa toimintaa ja toimintaympäristöä on aina analysoitu tarkkaan ja haettu sieltä asioita
ja tilanteita, missä voitaisiin hankkia uudenlaista kokemusta ja oppia. Halu ymmärtää
asioita on ollut vahva. Ehkä liiankin vahva?
Noin yleisesti ottaen olemme olleet ennakkoluulottomasti liikkeellä. Vain sillä tavalla asioista
saa mahdollisimman paljon irti. Kenen tahansa kanssa pitää pystyä tekemään yhteistyötä.
Yhteistyö edellyttää kuitenkin kummankinpuolista intressiä. Usein miten vähäinen yhteistyö ei
kuitenkaan johdu varsinaisesti Taimeninstituutista, vaan tämän toisen osapuolen järkkyneestä mielenrauhasta.
Taimeninstituutilla ei ole ollut ongelmia muiden kanssa. Ehkä muilla on ollut ongelmia asenteissa
talkookunnostus- ja suojelutoimintaa sekä kestävää kalataloutta kohtaan.
Kehityssuuntautunut, oppimishaluinen ja kuitenkin suhteellisen tuntematon yhdistys on liian
helposti koettu merkittäväksi uhkaksi. Olemme alusta lähtien haluneet kertoa mahdollisimman
monille avoimesti millä asialla ja keitä olemme. Valitettavasti ennakkoluulot ovat estäneet
viestin perille menoa ja ymmärrystä.
Tieto on kehityksen kannalta hyvin olennaista. Tässä on kaikki tiedon tuottajat ja asiantuntijat
olennaisessa roolissa. Osaltamme olemme Taimeninstituutissa suuresti olleet häkeltyneitä mm. RKTL:n
suhtautumisesta. Vuoropuhelu laitoksen kanssa on ollut olematonta. Jopa yksittäisten tutkijoiden
on täytynyt tarkkaan varoa sanojaa. Eräs RKTL:n johtaja on sanonut TI:N edustajalle, ettei
laitos voi ikinä hyväksyä Taimeninstituuttia edes keskusteluosapuoleksi. RKTL:n johdon
suhtautuminen onkin kautta linjan ollut em. suhtautumisen mukainen.
Kalastuksen asianomaisilla on harvinaisen tehokas puskaradio, jossa kyseenalaistaminen ei ole hyve.
Kateus, liioittelu ja mustamaalaaminen kuuluvat puskaradion vahvuuksiin. Nämä ovat sellaisia
asioita, joiden osalta useimmat asianomaiset sanovat olevansa voimattomia. Suurimmaksi osin se on selittelyä.
Kalamiesten kateus ja valehtelu on kulttuurisidonnainen kollektiivinen juttu. Seura tekee kaltaisekseen,
ellei sitten ole joitain vastarannan kiiskiä vahvalla itsetunnolla.
Myös monet alan johtavat asiantuntijat ja virkamiehet syyllistyvän ikävään loan heittoon. Tosin
tämä on hyvin ymmärrettävää menettelyä, jos ko. asianomaiset kokevat kaiken muutoksen kielteisenä.
Kyse on enemmänkin siitä miten asennoituu tulevaisuuden muutoksiin. Kokeeeko muutoksen
myönteisenä vai kielteisenä.
Valheet ja vääristely ei ole muokannut Taimeninstituutin vahvaa oikeudenmukaisuuden käsitystä.
Muutos edellyttää sitä, että riittävän monet ovat yhtä mieltä olennaisista asioista. Se, että
eräät voimakkaasti esittävät omia poikkeavia näkemyksiä, estää tehokkaasti myönteisen
muutoksen. Muutoksen vastustaminen on aina paljon helpompaa kuin muutoksen synnyttäminen.
Muutos ei kuitenkaan synny pelkällä päätöksellä, ylhäältä annetulla käskyllä tai mielenilmaisulla.
Sille on löydyttävä ymmärystä ja tukea, eikä se ole mahdollista ilman julkista keskustelua.
Eivät kalastajat hyväksy asioita, jos he eivät tiedosta niitä. Eivätkä he sitoudu asioihin,
jos he eivät hyväksy niitä. Tämän takia jonkun pitää uskaltaa sanoa asiat ääneen. Tätä
roolia Taimeninstituutti on tähän asti hoitanut, mutta ei tee sitä jatkossa.
Tämäkin osio on vielä työn alla. Tarkoituksena on esitellä tässä toiminnnan arvoja ja periaatteita
minkä mukaan olemme enemmän tai vähemmän loogisesti toimineet.
|
|
|